DEUTSCH
1. Der Engel
Mathilde Wesendonck
Von Wagner komponiert 30. November 1857
In der Kindheit frühen Tagen
Hört ich oft von Engeln sagen,
Die des Himmels hehre Wonne
Tauschen mit der Erdensonne.
Daß, wo bang ein Herz in Sorgen
Schmachtet vor der Welt verborgen,
Daß, wo still es will verbluten,
Und vergehn in Tränenfluten.
Daß, wo brünstig sein Gebet
Einzig um Erlösung fleht,
Da der Engel niederschwebt,
Und es sanft gen Himmel hebt.
Ja, es stieg auch mir ein Engel nieder,
Und aufleuchtendem Gefieder
Führt er, ferne jedem Schmerz,
Meinen Geist nun himmelwärts!
2. Stehe still!
Mathilde Wesendonck
Von Wagner komponiert 22. Februar 1858
Sausendes, brausendes Rad der Zeit,
Messer du der Ewigkeit;
Leuchtende Sphären im weiten All,
Die ihr umringt den Weltenball;
Urewige Schöpfung, halte doch ein,
Genug des Werdens, laß mich sein!
Halte an dich, zeugende Kraft,
Urgedanke, der ewig schafft!
Hemmet den Atem, stillet den Drang,
Schweiget nur eine Sekunde lang!
Schwellende Pulse, fesselt den Schlag;
Ende, des Wollens ew'ger Tag!
Daß in selig süßem Vergessen
Ich mög' alle Wonne ermessen!
Wenn Auge in Auge wonnig trinken,
Seele ganz in Seele versinken;
Wesen in Wesen sich wiederfindet,
Und alles Hoffens Ende sich kündet,
Die Lippe verstummt in staunendem Schweigen,
Keinen Wunsch mehr will das Innre zeugen:
Erkennt der Mensch des Ew'gen Spur,
Und löst dein Rätsel, heil'ge Natur!
3. Im Treibhaus
Mathilde Wesendonck
Von Wagner komponiert 1. Mai 1858
Hochgewölbte Blätterkronen,
Baldachine von Smaragd,
Kinder ihr aus fernen Zonen,
Saget mir, warum ihr klagt?
Schweigend neiget ihr die Zweige,
Malet Zeichen in die Luft,
Und der Leiden stummer Zeuge
Steiget aufwärts, süßer Duft.
Weit in sehnendem Verlangen
Breitet ihr die Arme aus
Und umschlinget wahnbefangen
Öder Leere nicht'gen Graus.
Wohl ich weiß es, arme Pflanze:
Ein Geschicke teilen wir,
Ob umstrahlt von Licht und Glanze,
Unsre Heimat ist nicht hier!
Und wie froh die Sonne scheidet
Von des Tages leerem Schein,
Hüllet der, der wahrhaft leidet,
Sich in Schweigens Dunkel ein.
Stille wird's, ein säuselnd Weben
Füllet bang den dunklen Raum:
Schwere Tropfen seh' ich schweben
An der Blätter grünem Saum.
4. Schmerzen
Mathilde Wesendonck
Von Wagner komponiert 17. Dezember 1857
Sonne, weinest jeden Abend
Dir die Schönen Augen rot,
Wenn im Meeresspiegel badend
Dich erreicht der frühe Tod.
Doch erstehst in alter Pracht,
Glorie der düstren Welt,
Du am Morgen, neu erwacht,
Wie ein stolzer Siegesheld!
Ach, wie sollte ich da klagen,
Wie, mein Herz, so schwer dich sehn,
Muß die Sonne selbst verzagen,
Muß die Sonne untergehn?
Und gebieret Tod nur Leben,
Geben Schmerzen Wonnen nur:
O wie dank' ich daß gegeben
Solche Schmerzen mir Natur.
5. Träume
Mathilde Wesendonck
Von Wagner komponiert 4./5. Dezember 1857
Sag, welch wunderbare Träume
Halten meinen Sinn umfangen,
Daß sie nicht wie leere Schäume
Sind in ödes Nichts vergangen?
Träume, die in jeder Stunde,
Jedem Tage schöner blühn,
Und mit ihrer Himmelskunde
Selig durchs Gemüte ziehn!
Träume, die wie hehre Strahlen
In die Seele sich versenken,
Dort ein ewig Bild zu malen:
Allvergessen, Eingedenken!
Träume, wie wenn Frühlingssonne
Aus dem Schnee die Blüten küßt,
Daß zu nie geahnter Wonne
Sie der neue Tag begrüßt,
Daß sie wachsen, daß sie blühen,
Träumend spenden ihren Duft,
Sanft an deiner Brust verglühen,
Und dann sinken in die Gruft.
ENGLISH
1. The Angel
In the early days of childhood
I often heard tell of angels
Who exchange heaven's pure bliss
for the sun of earth,
So that when a sorrowful heart
Hides its yearning from the world
And would silently bleed away
And dissolve in streams of tears,
And when its fervent prayer
Begs only for deliverance,
That angel will fly down
And gently raise the heart to heaven.
And to me too an angel descended,
And now on shining wings
Bear my spirit, free from all pain,
Towards heaven!
2. Stand still!
Rushing, roaring wheel of time,
You that measure eternity.
Gleaming spheres in the vast universe,
You that surround our earthly sphere.
Eternal creation - cease:
Enough of becoming, let me be!
Hold yourselves back, generative powers,
Primal Thought that always creates!
Stop your breath, still your urge,
Be silent for a single moment!
Swelling pulses, restrain your beating.
Eternal day of the Will - end!
That in blessed, sweet oblivion
I might measure all my bliss!
When eye gazes blissfully into eye,
When soul drowns utterly in soul.
When being finds itself in being,
And the goal of every hope is near,
When lips are mute in silent wonder,
When the soul wishes for nothing more:
Then man perceives Eternity's footprint,
And solves your riddle, holy Nature!
3. In the greenhouse
High-arching leafy crowns,
Canopies of emerald,
You children who dwell in distant climes,
Tell me, why do you lament?
Silently you bend your branches,
Inscribe your symbols on the air,
And a sweet fragrance rises,
As silent witness to you sorrows.
With longing and desire
You open wide your arms,
And embrace in your delusion
Desolation's awful void.
I am aware, poor plant.
We both share a single fate,
Though bathed in gleaming light,
Our homeland is not here!
And just as the sun is glad to leave
The empty gleam of day,
The true sufferer veils himself
In the darkness of silence.
It grows quiet, a whirring whisper
Fills the dark room uneasily:
I see heavy droplets hanging
From the green edge of the leaves.
4. Agonies
Every evening, sun, you redden
Your lovely eyes with weeping,
When, bathing in the sea,
You die an early death.
Yet you rise in your old splendour,
The glory of the dark world,
When you wake in the morning
As a proud and conquering hero!
Ah, why should I complain,
Why should I see you, my heart, so depressed?
If the sun itself must despair,
If the sun itself must set?
If only death gives birth to life,
If only agony brings bliss:
O how I give thanks to Nature
For giving me such agony!
5. Dreams
Say, what wondrous dreams are these
Embracing all my senses,
That they have not, like bubbles,
Vanished to a barren void?
Dreams, that with every hour
Bloom more lovely every day,
And with their heavenly tidings
Float blissfully through the mind!
Dreams, that with glorious rays
Penetrate the soul,
There to paint an eternal picture:
Forgetting all, remembering one!
Dreams, as when the Spring sun
Kisses blossoms from the snow,
So, the new day might welcome them
In unimagined bliss,
So that they grow and flower,
Bestow their scent as in a dream,
Fade softly away on your breast
And sink into their grave.
(English by Richard Stokes)
SUOMI
1. Enkeli
Lapsuuteni varhaisina päivinä
Kuulin usein puhuttavan enkeleistä,
Jotka vaihtoivat taivaan autuuden
Maisen auringon valoon.
Siellä, missä ahdistunut sydän
Suree maailmalta piilossa
haluten vuotaa hiljaa kuiviin
Ja hukkua kyynelvirtaan,
Siellä, missä sen harras rukous
Anoo ainoastaan vapahdusta;
Siellä enkeli laskeutuu alas
Nostaen sydämen hellästi taivaaseen.
Niin, myös minun enkelini laskeutui alas
vieden loistavin siivin,
sieluni taivaaseen
Kauas kaikesta tuskasta!
2. Pysähdy!
Kohiseva, pauhaava ajan ratas,
Sinä ikuisuuden mittaaja,
Maailmankaikkeuden hehkuvat sfäärit,
Jotka ympäröitte maapalloa;
Ikiaikainen luominen, pysähdy jo,
Riittää luominen, anna minun olla!
Pysähdy, alkuvoima,
Ikuisesti luova periajatus!
Pidätä henkeäsi, tyynnytä kiihko,
Vaikene edes sekunniksi!
Vellova syke, hillitse lyöntisi,
Pääty, tahtomisen ikuinen päivä!
Kunpa voisin autuaan suloisessa unohduksessa
käsittää koko onneni määrän,
Katseiden juopuessa toisistaan ihanasti ja
Sielujen uppoutuessa kokonaan toisiinsa;
Olevaisen löytyessä jälleen olevaisesta,
Kaiken toivon täyttymyksen ollessa lähellä.
Huulten vaietessa ihmetyksestä mykkinä.
Sisin ei kaipaa enää mitään;
Silloin ihminen pääsee iäisyyden jäljille
Ja ratkaisee arvoituksesi, pyhä luonto!
3. Kasvihuoneessa
Korkealle kaartuvat lehtikruunut
Smaragdinvihreät katokset,
Te kaukaisten seutujen lapset,
kertokaa, miksi valitatte.
Vaieten laskette oksanne,
piirrätte merkkejä ilmaan
Ja kärsimysten mykkänä todistajana
Kohoaa ilmoille ihana tuoksu.
Levitätte käsivartenne levälleen
Ikävöiden ja kaivaten,
Syleilette harhakuvan vallassa
Autiota, kammottavaa tyhjyyttä.
Tiedän kyllä, kasviraukka,
Jaamme saman kohtalon;
Vaikka olemme valon ja loiston ympäröimiä
Ei kotimme ole täällä.
Ja kuten aurinkokin luopuu kevyesti
Päivän tyhjästä loistosta,
Samoin kietoutuu se, joka todella kärsii,
Pimeään hiljaisuuteen.
Tulee hiljaista, väreilevä kuiskaus
Täyttää ahdistuneena pimeän huoneen:
Näen raskaiden pisaroiden väikkyvän
Vihreiden lehtien pinnalla.
4. Tuskia
Aurinko, itket joka ilta
Kauniit silmäsi punaisiksi,
Kun kylpiessäsi meren peilissä
Varhainen kuolema korjaa sinut.
Nouset kuitenkin entiseen loistoosi
Heräten uudelleen aamulla
Sinä pimeän maailman sädekehä
Kuin uljas ja voittoisa sankari!
Ah, miksi valittaisin,
Miksi sydämeni olisit masentunut?
Kun auringonkin pitää vaipua epätoivoon,
Kun auringonkin pitää laskea?
Jos kerran kuolema synnyttää elämää
Ja tuskat antavat onnea;
Niin oi! Miten kiitollinen olenkaan siitä,
kun luonto on antanut minulle sellaisia tuskia!
5. Unelmia
Kerro, mitä ovat nämä ihanat unelmat
Jotka valtaavat mieleni,
eivätkä haihdu kuplien lailla
autioon tyhjyyteen?
Unelmat, jotka joka hetki,
Joka päivä kukoistavat kauniimpana
lävistäen sydämeni autuaasti
ja siunaten mieleni!
Unelmat, jotka kirkkaina säteinä
Uppoavat sieluuni
Maalaten sinne ikuisen kuvan;
Kaiken unohduksen, vain yhtä muistaen!
Unelmat, jotka kevätauringon tavoin
Suutelevat kukat esiin lumen alta,
Niin, että uusi päivä tervehtii niitä
Ennen aavistamattomalla ilolla.
Ne kasvavat ja kukoistavat,
Niiden tuoksu leijuu unenomaisena,
Kunnes haihtuen hiljaa rinnaltasi,
Ne lopulta vaipuvat hautaan.
(suom. Margit Westerlund)
SVENSKA
1. Ängeln
I de tidiga barndoms dagar
hörde jag ofta om änglar talas,
Som himlens höga fröjder bytte
mot jordens sol de dalar.
Så att, varhelst ett ängsligt hjärta
Fördolt för världen led,
Så att, varhelst det stilla blödde
Och sig i tårefloder ödde.
Så att, varhelst I eldig bön
Det bad om frälsnings lön,
Då svävar ängeln ned,
Och själen varsamt lyfter
mot himlen upp den för.
Ja, också ned till mig en ängel steg
Och på vita fjärdars vingar
nu min själ mot himlars höjd
bort från varje smärta han mig bringar.
2. Stanna upp!
Susande, brusande tidens hjul
Du som evighet mäter;
Världsalltets lysande sfärer
Ni som omger vår jord;
Urtiders skapelse, gör då halt,
Nog med blivande allt,
låt mig vara i ro!
Hejda din alstrande kraft,
Urtanke som ständigt skapar
Dämpa din anda, stilla din makt,
Blott för en sekund tig!
Dunkande puls, mildra ditt slag,
Sluta, viljans eviga dag!
Så att i salig, ljuvlig glömska
Jag alla fröjder blir varse!
När öga ur öga dricker,
själ smälter samman,
och väsen i väsen sig återfinner
Och all förhoppning stannar.
Förstummas läpparna i häpen tystnad,
Och ingen önskan mer i det inre alstras,
Då känner människan evighetens spår
och din gåta, heliga Natur, förstår!
3. I växthuset
Högvälvda kronor av blad,
Baldakiner av smaragd,
Ni barn från fjärran länder,
Säg mig varför klagar ni,
Vad som händer?
Tyst ni sänker era grenar,
Ritar tecken i den tomma luft’
Och lidandets stumma vittne,
Den söta doften, stiger upp.
Vida i längtansfullt begär
Sträcker ni ut era armar
Vilseförda ni famnar
Fasan i tomhetens öde värld.
Men jag vet det, arma plantor:
Samma öde delar vi;
Om än av ljus och glans omstrålad,
Vår hembygd annanstans finns!
Och som solen fjärmar sig gynnsamt
Från dagens tomma sken
Den som verkligt lider,
Sveper sig in i tystnads mörka gren.
Det blir stilla.
Ett sakta sus det dunkla rummet ängsligt fyller.
Tunga droppar ser jag hänga
Från bladens gröna hyllor.
4. Smärtor
Sol, du gråter varje afton
Dina vackra ögon röd
När du i havets spegel badar
och nås av tidig död.
Dock i fornstor prakt
Som gloria för den dystra världen
Som den stolte segerhjälten
Står du ny i morgonvakt!
Ack, varför skulle jag då klaga,
Varför, mitt hjärta,
din saknad är så svår?
Då solen själv försakar,
Då solen själv undan går.
Och om blott död nytt liv föder
Om blott smärtor fram till fröjder ser:
Ja, då tackar jag naturen
Som mig dessa smärtor ger!
5. Drömmar
Säg, vilka underbara drömmar
Som i mitt minne stannar kvar
Och ej som skörda bubblor
I tomma intet dunstar av?
Drömmar som i varje timma
Varje dag slår ut i blom
Den himmelska budskapen strömma
genom sinnet som en salig flod.
Drömmar som likt starka strålar
Tränger djupt i själen ned
Där målande eviga bilder
Alltförglömmande, stannar blott en.
Drömmar som likt vårens sol
blommor upp ur snön den kysser,
Som till en oanad glädje
Den nya dagen de inhyser.
Hur de växer, hur de blomstrar
Drömlik doft de runt sig sprider!
Stilla falnar vid ditt bröst,
Sist till graven sakta glider.
(översättning efter Sven Lenninger av Margit Westerlund)