Margit-9328_k_edited.jpg
Margit-9224-2.jpg

WESENDONCK

LIEDER

Richard Wagner

Margit Westerlund, alto

Folke Gräsbeck, piano

Recorded in Sellosali, Espoo, Finland

2020 Fuga

Margit-9328_k.jpg
Folke-9290_edited.jpg

DEUTSCH

1. Der Engel

Mathilde Wesendonck

Von Wagner komponiert 30. November 1857

 

In der Kindheit frühen Tagen

Hört ich oft von Engeln sagen,

Die des Himmels hehre Wonne

Tauschen mit der Erdensonne.

Daß, wo bang ein Herz in Sorgen

Schmachtet vor der Welt verborgen,

Daß, wo still es will verbluten,

Und vergehn in Tränenfluten.

Daß, wo brünstig sein Gebet

Einzig um Erlösung fleht,

Da der Engel niederschwebt,

Und es sanft gen Himmel hebt.

Ja, es stieg auch mir ein Engel nieder,

Und aufleuchtendem Gefieder

Führt er, ferne jedem Schmerz,

Meinen Geist nun himmelwärts!

 

2. Stehe still!

Mathilde Wesendonck

Von Wagner komponiert 22. Februar 1858

 

Sausendes, brausendes Rad der Zeit,

Messer du der Ewigkeit;

Leuchtende Sphären im weiten All,

Die ihr umringt den Weltenball;

Urewige Schöpfung, halte doch ein,

Genug des Werdens, laß mich sein!

Halte an dich, zeugende Kraft,

Urgedanke, der ewig schafft!

Hemmet den Atem, stillet den Drang,

Schweiget nur eine Sekunde lang!

Schwellende Pulse, fesselt den Schlag; 

Ende, des Wollens ew'ger Tag!

Daß in selig süßem Vergessen

Ich mög' alle Wonne ermessen!

Wenn Auge in Auge wonnig trinken,

Seele ganz in Seele versinken;

Wesen in Wesen sich wiederfindet,

Und alles Hoffens Ende sich kündet,

Die Lippe verstummt in staunendem Schweigen,

Keinen Wunsch mehr will das Innre zeugen:

Erkennt der Mensch des Ew'gen Spur,

Und löst dein Rätsel, heil'ge Natur!

 

3. Im Treibhaus

Mathilde Wesendonck

Von Wagner komponiert 1. Mai 1858

 

Hochgewölbte Blätterkronen,

Baldachine von Smaragd,

Kinder ihr aus fernen Zonen,

Saget mir, warum ihr klagt?

Schweigend neiget ihr die Zweige,

Malet Zeichen in die Luft,

Und der Leiden stummer Zeuge

Steiget aufwärts, süßer Duft.

Weit in sehnendem Verlangen

Breitet ihr die Arme aus

Und umschlinget wahnbefangen

Öder Leere nicht'gen Graus.

Wohl ich weiß es, arme Pflanze:

Ein Geschicke teilen wir,

Ob umstrahlt von Licht und Glanze,

Unsre Heimat ist nicht hier!

Und wie froh die Sonne scheidet

Von des Tages leerem Schein,

Hüllet der, der wahrhaft leidet,

Sich in Schweigens Dunkel ein.

Stille wird's, ein säuselnd Weben

Füllet bang den dunklen Raum:

Schwere Tropfen seh' ich schweben

An der Blätter grünem Saum.

4. Schmerzen

Mathilde Wesendonck

Von Wagner komponiert 17. Dezember 1857

 

Sonne, weinest jeden Abend

Dir die Schönen Augen rot,

Wenn im Meeresspiegel badend

Dich erreicht der frühe Tod.

Doch erstehst in alter Pracht,

Glorie der düstren Welt,

Du am Morgen, neu erwacht,

Wie ein stolzer Siegesheld!

Ach, wie sollte ich da klagen,

Wie, mein Herz, so schwer dich sehn,

Muß die Sonne selbst verzagen,

Muß die Sonne untergehn?

Und gebieret Tod nur Leben,

Geben Schmerzen Wonnen nur:

O wie dank' ich daß gegeben

Solche Schmerzen mir Natur.

5. Träume

Mathilde Wesendonck

Von Wagner komponiert 4./5. Dezember 1857

 

Sag, welch wunderbare Träume

Halten meinen Sinn umfangen,

Daß sie nicht wie leere Schäume

Sind in ödes Nichts vergangen?

Träume, die in jeder Stunde,

Jedem Tage schöner blühn,

Und mit ihrer Himmelskunde

Selig durchs Gemüte ziehn!

Träume, die wie hehre Strahlen

In die Seele sich versenken,

Dort ein ewig Bild zu malen:

Allvergessen, Eingedenken!

Träume, wie wenn Frühlingssonne

Aus dem Schnee die Blüten küßt,

Daß zu nie geahnter Wonne

Sie der neue Tag begrüßt,

Daß sie wachsen, daß sie blühen,

Träumend spenden ihren Duft,

Sanft an deiner Brust verglühen,

Und dann sinken in die Gruft.

 

ENGLISH

1. The Angel

 

In the early days of childhood

I often heard tell of angels

Who exchange heaven's pure bliss

for the sun of earth,

So that when a sorrowful heart

Hides its yearning from the world

And would silently bleed away

And dissolve in streams of tears,

And when its fervent prayer

Begs only for deliverance,

That angel will fly down

And gently raise the heart to heaven.

And to me too an angel descended,

And now on shining wings

Bear my spirit, free from all pain,

Towards heaven!

 

2. Stand still!

 

Rushing, roaring wheel of time,

You that measure eternity.

Gleaming spheres in the vast universe,

You that surround our earthly sphere.

Eternal creation - cease:

Enough of becoming, let me be!

Hold yourselves back, generative powers,

Primal Thought that always creates!

Stop your breath, still your urge,

Be silent for a single moment!

Swelling pulses, restrain your beating.

Eternal day of the Will - end!

That in blessed, sweet oblivion

I might measure all my bliss!

When eye gazes blissfully into eye,

When soul drowns utterly in soul.

When being finds itself in being,

And the goal of every hope is near,

When lips are mute in silent wonder,

When the soul wishes for nothing more:

Then man perceives Eternity's footprint,

And solves your riddle, holy Nature!

 

3. In the greenhouse

 

High-arching leafy crowns,

Canopies of emerald,

You children who dwell in distant climes,

Tell me, why do you lament?

Silently you bend your branches,

Inscribe your symbols on the air,

And a sweet fragrance rises,

As silent witness to you sorrows.

With longing and desire

You open wide your arms,

And embrace in your delusion

Desolation's awful void.

I am aware, poor plant.

We both share a single fate,

Though bathed in gleaming light,

Our homeland is not here!

And just as the sun is glad to leave

The empty gleam of day,

The true sufferer veils himself

In the darkness of silence.

It grows quiet, a whirring whisper

Fills the dark room uneasily:

I see heavy droplets hanging

From the green edge of the leaves.

 

4. Agonies

 

Every evening, sun, you redden

Your lovely eyes with weeping,

When, bathing in the sea,

You die an early death.

Yet you rise in your old splendour,

The glory of the dark world,

When you wake in the morning

As a proud and conquering hero!

Ah, why should I complain,

Why should I see you, my heart, so depressed?

If the sun itself must despair,

If the sun itself must set?

If only death gives birth to life,

If only agony brings bliss:

O how I give thanks to Nature

For giving me such agony!

 

5. Dreams

 

Say, what wondrous dreams are these

Embracing all my senses,

That they have not, like bubbles,

Vanished to a barren void?

Dreams, that with every hour

Bloom more lovely every day,

And with their heavenly tidings

Float blissfully through the mind!

Dreams, that with glorious rays

Penetrate the soul,

There to paint an eternal picture:

Forgetting all, remembering one!

Dreams, as when the Spring sun

Kisses blossoms from the snow,

So, the new day might welcome them

In unimagined bliss,

So that they grow and flower,

Bestow their scent as in a dream,

Fade softly away on your breast

And sink into their grave.

 

(English by Richard Stokes)

 

SUOMI

1. Enkeli

 

Lapsuuteni varhaisina päivinä

Kuulin usein puhuttavan enkeleistä,

Jotka vaihtoivat taivaan autuuden

Maisen auringon valoon.

 

Siellä, missä ahdistunut sydän

Suree maailmalta piilossa

haluten vuotaa hiljaa kuiviin

Ja hukkua kyynelvirtaan,

 

Siellä, missä sen harras rukous

Anoo ainoastaan vapahdusta;

Siellä enkeli laskeutuu alas

Nostaen sydämen hellästi taivaaseen.

 

Niin, myös minun enkelini laskeutui alas

vieden loistavin siivin,

sieluni taivaaseen

Kauas kaikesta tuskasta!

 

 2. Pysähdy!

 

Kohiseva, pauhaava ajan ratas,

Sinä ikuisuuden mittaaja,

Maailmankaikkeuden hehkuvat sfäärit,

Jotka ympäröitte maapalloa;

Ikiaikainen luominen, pysähdy jo,

Riittää luominen, anna minun olla!

 

Pysähdy, alkuvoima,

Ikuisesti luova periajatus!

Pidätä henkeäsi, tyynnytä kiihko,

Vaikene edes sekunniksi!

Vellova syke, hillitse lyöntisi,

Pääty, tahtomisen ikuinen päivä!

 

Kunpa voisin autuaan suloisessa unohduksessa

käsittää koko onneni määrän,

Katseiden juopuessa toisistaan ihanasti ja

Sielujen uppoutuessa kokonaan toisiinsa;

Olevaisen löytyessä jälleen olevaisesta,

Kaiken toivon täyttymyksen ollessa lähellä.

Huulten vaietessa ihmetyksestä mykkinä.

Sisin ei kaipaa enää mitään;

Silloin ihminen pääsee iäisyyden jäljille

Ja ratkaisee arvoituksesi, pyhä luonto!

  

3. Kasvihuoneessa

Korkealle kaartuvat lehtikruunut

Smaragdinvihreät katokset,

Te kaukaisten seutujen lapset,

kertokaa, miksi valitatte.

 

Vaieten laskette oksanne,

piirrätte merkkejä ilmaan

Ja kärsimysten mykkänä todistajana

Kohoaa ilmoille ihana tuoksu.

 

Levitätte käsivartenne levälleen

Ikävöiden ja kaivaten,

Syleilette harhakuvan vallassa

Autiota, kammottavaa tyhjyyttä.

 

Tiedän kyllä, kasviraukka,

Jaamme saman kohtalon;

Vaikka olemme valon ja loiston ympäröimiä

Ei kotimme ole täällä.

 

Ja kuten aurinkokin luopuu kevyesti

Päivän tyhjästä loistosta,

Samoin kietoutuu se, joka todella kärsii,

Pimeään hiljaisuuteen.

 

Tulee hiljaista, väreilevä kuiskaus

Täyttää ahdistuneena pimeän huoneen:

Näen raskaiden pisaroiden väikkyvän

Vihreiden lehtien pinnalla.

4. Tuskia

 

Aurinko, itket joka ilta

Kauniit silmäsi punaisiksi,

Kun kylpiessäsi meren peilissä

Varhainen kuolema korjaa sinut.

 

Nouset kuitenkin entiseen loistoosi

Heräten uudelleen aamulla

Sinä pimeän maailman sädekehä

Kuin uljas ja voittoisa sankari!

 

Ah, miksi valittaisin,

Miksi sydämeni olisit masentunut?

Kun auringonkin pitää vaipua epätoivoon,

Kun auringonkin pitää laskea?

 

Jos kerran kuolema synnyttää elämää

Ja tuskat antavat onnea;

Niin oi! Miten kiitollinen olenkaan siitä,

kun luonto on antanut minulle sellaisia tuskia!

  

5. Unelmia

 

Kerro, mitä ovat nämä ihanat unelmat

Jotka valtaavat mieleni,

eivätkä haihdu kuplien lailla

autioon tyhjyyteen?

 

Unelmat, jotka joka hetki,

Joka päivä kukoistavat kauniimpana

lävistäen sydämeni autuaasti

ja siunaten mieleni!

 

Unelmat, jotka kirkkaina säteinä

Uppoavat sieluuni

Maalaten sinne ikuisen kuvan;

Kaiken unohduksen, vain yhtä muistaen!

 

Unelmat, jotka kevätauringon tavoin

Suutelevat kukat esiin lumen alta,

Niin, että uusi päivä tervehtii niitä

Ennen aavistamattomalla ilolla.

 

Ne kasvavat ja kukoistavat,

Niiden tuoksu leijuu unenomaisena,

Kunnes haihtuen hiljaa rinnaltasi,

Ne lopulta vaipuvat hautaan.

 

(suom. Margit Westerlund)

 

SVENSKA

1. Ängeln

 

I de tidiga barndoms dagar

hörde jag ofta om änglar talas,

Som himlens höga fröjder bytte

mot jordens sol de dalar.

 

Så att, varhelst ett ängsligt hjärta

Fördolt för världen led,

Så att, varhelst det stilla blödde

Och sig i tårefloder ödde.

 

Så att, varhelst I eldig bön

Det bad om frälsnings lön,

Då svävar ängeln ned,

Och själen varsamt lyfter

mot himlen upp den för.

 

Ja, också ned till mig en ängel steg

Och på vita fjärdars vingar

nu min själ mot himlars höjd

bort från varje smärta han mig bringar.

 

2. Stanna upp!

  

Susande, brusande tidens hjul

Du som evighet mäter;

Världsalltets lysande sfärer

Ni som omger vår jord;

Urtiders skapelse, gör då halt,

Nog med blivande allt,

låt mig vara i ro!

 

Hejda din alstrande kraft,

Urtanke som ständigt skapar

Dämpa din anda, stilla din makt,

Blott för en sekund tig!

Dunkande puls, mildra ditt slag,

Sluta, viljans eviga dag!

 

Så att i salig, ljuvlig glömska

Jag alla fröjder blir varse!

När öga ur öga dricker,

själ smälter samman,

och väsen i väsen sig återfinner

Och all förhoppning stannar.

 

Förstummas läpparna i häpen tystnad,

Och ingen önskan mer i det inre alstras,

Då känner människan evighetens spår

och din gåta, heliga Natur, förstår!

 

3. I växthuset

 

Högvälvda kronor av blad,

Baldakiner av smaragd,

Ni barn från fjärran länder,

Säg mig varför klagar ni,

Vad som händer?

 

Tyst ni sänker era grenar,

Ritar tecken i den tomma luft’

Och lidandets stumma vittne,

Den söta doften, stiger upp.

 

Vida i längtansfullt begär

Sträcker ni ut era armar

Vilseförda ni famnar

Fasan i tomhetens öde värld.

 

Men jag vet det, arma plantor:

Samma öde delar vi;

Om än av ljus och glans omstrålad,

Vår hembygd annanstans finns!

 

Och som solen fjärmar sig gynnsamt

Från dagens tomma sken

Den som verkligt lider,

Sveper sig in i tystnads mörka gren.

 

Det blir stilla.

Ett sakta sus det dunkla rummet ängsligt fyller.

Tunga droppar ser jag hänga

Från bladens gröna hyllor.

4. Smärtor

 

Sol, du gråter varje afton

Dina vackra ögon röd

När du i havets spegel badar

och nås av tidig död.

 

Dock i fornstor prakt

Som gloria för den dystra världen

Som den stolte segerhjälten

Står du ny i morgonvakt!

 

Ack, varför skulle jag då klaga,

Varför, mitt hjärta,

din saknad är så svår?

Då solen själv försakar,

Då solen själv undan går.

 

Och om blott död nytt liv föder

Om blott smärtor fram till fröjder ser:

Ja, då tackar jag naturen

Som mig dessa smärtor ger!

 

5. Drömmar

 

Säg, vilka underbara drömmar

Som i mitt minne stannar kvar

Och ej som skörda bubblor

I tomma intet dunstar av?

 

Drömmar som i varje timma

Varje dag slår ut i blom

Den himmelska budskapen strömma

genom sinnet som en salig flod.

 

Drömmar som likt starka strålar

Tränger djupt i själen ned

Där målande eviga bilder

Alltförglömmande, stannar blott en.

 

Drömmar som likt vårens sol

blommor upp ur snön den kysser,

Som till en oanad glädje

Den nya dagen de inhyser.

 

Hur de växer, hur de blomstrar

Drömlik doft de runt sig sprider!

Stilla falnar vid ditt bröst,

Sist till graven sakta glider.

 

 (översättning efter Sven Lenninger av Margit Westerlund)

 

© Margit Westerlund, Opera Singer. 

+358 50 584 9296