Joskus jää niin koukkuun että nukkumaanmenoaika unohtuu. Niin kävi eilen hypätessäni liikkuvaan elokuvaan. Robert Redford on onnekseni tässä vaiheessa jo taitavasti hoidellut ensimmäisen katastrofin, tilanne on hallussa.
Ennen kuin huomaankaan, olen täysin uppoutunut ajattomaan merelliseen maailmaan, Redfordiksi keskelle valtamerta. Hidasta, sanatonta ja yksinäisyydessään painostavaa lipumista alusta alkaen.
Pala palalta purjehdus murenee, alus sortuu ukkosmyrskyissä. Lopulta pelastautumisen todennäköisyys on olematon. Vailla paniikin hiventäkään Redford antautuu mahdottoman edessä ja päästää itsensä vajoamaan. Elokuva päättyy kuitenkin oletusteni vastaisesti. Jään haukkomaan happea mustan ruudun eteen ja pulssini laukkaa vielä lopputekstien ajan.
Aamulla herään sinänsä hyvin nukutun yön jälkeen paineeseen. Minulla on sisäinen kiire, vaikka kalenterini näyttää täysin vapaalta. Viivyn tunteen äärellä vuoteessa vielä hetken miettien mistä elämään nousee jatkuvaa painetta, vaikka niin tekemiset kuin aikataulutkin ovat vallassani.
Ajatus hakee edellisiltaista tunnelmaa. Purjehdus vertautuu laulajan elämään. Hidasta, hiljaista ja yksinäistä etenemistä. Katsot voimattomana kun valtamerialukset lipuvat ohi, viimeinen hätärakettikin saattaa jäädä huomiotta. Periksiantamattomuus ja purjehtijan taidot riittävät pitkälle vaikeuksista huolimatta, mutta lopulta vastaan voi tulla hetki, jolloin vahvinkin irrottaa hiljaa. Silloin tarvitaan käsi, kurotus pinnan alle.
On enemmän sääntö kuin poikkeus, että laulajalla on ammatissakin toimiessaan luottohenkilö, kutsuttakoon häntä opettajaksi, jonka luona käydään säännöllisin väliajoin tarkistamassa, että teknikka pysyy kunnossa, sekä valmentautumassa musiikillisesti tuleviin työtehtäviin. Opettaja on tärkeä auttava korva ja musiikillinen neuvonantaja.
Vuosien varrella olen havainnut, että tarvitaan vielä jotain enemmän. Itse olisin aktiiviuran aikana tarvinnut ja tälläkin hetkellä aistin ympärilläni nuoria tarvitsijoita. Mutta sellaista, mistä ei ole tietoinen, ei osaa kaivata.
Tarvitaan kokemusta ja keinoja sisäisen vahvuuden rakentamiseen, sisäisiin ja ulkoisiin ukkoskuuroihin. Tarvitaan auttavaa kättä uppoamistilanteisiin. Äänenkäytön ja ohjelmiston valmentajat eivät usein ehdi venyä tälle alueelle, koska auttava käsi vaatii oman osaamisensa ja olemista online, tavoitettavissa aina kun myrsky yllättää.
Kun kahdeksantoista kuukautta sitten lähdimme nuoremman kollegan kanssa matkaan kohti uutta mannerta, emme kumpikaan aavistaneet mitä kaikkea 70 000 sähköistä viestiä myöhemmin olisimme oivaltaneet, kuinka paljon molempien ajattelu, arjen priorisoinnit ja itse laulamisen taito on muuttunut. On tapahtunut valtava määrä toiminnan uudelleen suuntaamista. Hermeneuttinen spiraali pyörii edelleen, tuoden jokaisella kierroksella lisää materiaa.
Kaikki lähti kohdallamme rullaamaan ajattelun tietoisesta harjoittamisesta. Tämä tapahtui useiden suuntaa antavien heräämisten kautta. Otimme käyttöön hyödyllisiä metodeja ulkopuolisten valmennusten kautta ja arjen tasolla kannustamme edelleen vuorovedolla epävarmuuden herätessä, sekä pientenkin edistysaskelten tapahtuessa.
Olemme jatkuvasti valveilla toistemme ajattelun laadun suhteen. Dialogilla putsaamme painetta ja aikamme pyörittelemme vaivoja. Negatiivisuuteen juuttuminen on kuitenkin kuin betonimöhkäle uppoavan jalassa, joten siitä pyritään irrottamaan heti kun asianlaita sen sallii.
Kun ajattelu muuttuu ja sen on mahdollista muuttua, muuttuu koko tunneilmasto. Kun tunneilmasto muuttuu, muuttuu energian taso ja sen myötä uskallus mennä kohti sellaisia tavoitteita, jotka ennen tuntuivat toivottoman utopistisilta. Vasta uskalluksen myötä edes kuulee aidot tavoitteensa ja rohkenee innostua niiden mahdollisuudesta.
Itse olin jo irrottanut palavasta pelastuslautastani puolitoista vuotta sitten. Ajattelin ammatillisen elämäni olevan valmis, huolimatta siitä, että koin kaiken jäävän kesken. Suostuin irtipäästämisen ajatukseen ja aloin loitota pinnasta kuullessani hennon kutsun – minä tarvitsen sinun osaamistasi. Se oli intuitioni hiljainen ääni, joka havahtui nuoremman kollegan tuen tarpeeseen.
Se riitti sillä kertaa motiiviksi kauhoa pintaan ja avata mieli uuteen nousuun. Ryhdyimme dialogiin ja minä aloin opiskella lisää mielenhallintaan liittyviä metodeja aiemmin oppimani tueksi. Näitä testatessamme tuuli täyttää purjeita päivittäin.
Aloin kirjata muistiin dialogin kautta saatuja oivalteita, pari sivua joka päivä. Lopputulos on toivoakseni pian koottuna kansien väliin ja julkisesti luettavissa. Löysin itseni myös laulutunnilta oppimassa innostavan ja taitavan ystävän ja kollegan luotsattavana.
Laulamiseni on nyt yllättäen uudella tasolla, kun vielä pari vuotta sitten olin irrottamassa kokonaan. Siitä on tullut kaksiteräinen miekka, joka palvelee taiteellisia päämääriäni, sekä toimii laboratoriona laulajan mielen tutkimiseksi.
Nuorempi kollegani sulostuttaa päiviäni matkaamalla menestyksestä toiseen. Turha sälä on karsiutunut tekemisistä ja fokus kirkastuu kaiken aikaa. Innostus pilkahtelee päivittäin ja laulajuus on nousussa pelkästään oman tutkailun ja dialogiin peilautumisen kautta.
Kun on hätä, on pantava kaikki peliin. Uskallettava pyytää apua ja luottaa ojennettuun mahdollisuuteen. Usein tämä vaatii uppoamistilanteen. Rohkaisuksi kehotan vilkaisemaan vielä kerran yläpuolella olevaa pintaa, ennenkuin kiskaisee keuhkot täyteen vettä. Melkoisella varmuudella sieltä ojentuu käsi.