Viimeiset pari päivää olen miettinyt kuumeisesti mihin joukkoon kuulun. Hakiessani itselleni mukavaa viiteryhmää sosiaalisesta mediasta, jossa suurin osa ihmisistä kuitenkin pyörii, mietin missä voisin samastua riittävän paljon tunteakseni oloni kotoisaksi. Huhuu, keskustelevat laulajat, missä olette?!
Puhuin luottokollegan kanssa aiheesta puhelimitse. Puhuimme turhautumisista ja väärinymmärryksistä sielläkin, missä on luullut ilmaisevansa itseään oikeassa viitekehyksessä. Missä vika? Mainittakoon, että olen viime vuodet opiskellut kommunikaatioon liittyviä taitoja oikein olan takaa ja lapsuksia lukuunottamatta olen keskustelussa useimmiten muita huomioiva, uskallan väittää. Mielipide-erot saattavat toki antaa toisen kuvan, jolloin vastuu on vastaanottajalla.
Sosiaalisen median ympäristöt ovat muuttuneet valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun itse liityin yli kymmenen vuotta sitten Facebookiin, keskustelut käsittelivät vielä ainakin toisinaan jollain lailla arkisenkin elämän oleellisia kysymyksiä, nyt fiidit vaikuttavat olevan enimmäkseen näyteikkunoita maailmaan, joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Markkinoimme konserttikuvin itseämme ammattilaisina ja hymysuin hyvinvoivina ja menestyvinä yksilöinä. Mainoskanavana Facebook onkin pistämätön, vaikka itselleni on vaikeaa suostua ajatukseen pelkästä markkinointialustasta. Päivitys ajattelussa lienee paikallaan. Hyvä siis jos osaa ottaa median enimmäkseen markkinointivälineenä.
Huomaan edelleenkin sinnikkäästi haahuilevani Facebookissa etsien itseäni kiinnostavia keskusteluja fasaadin kiillottajien keskeltä. Lukeudun ehkä heihin itsekin päätellen siitä, että toisinaan saan kommentteja joissa tarjotaan ajatusta todellisten ongelmien ymmärtämättömyydestäni hyvinvointini keskellä.
Hymykuvien takana oleva laulajan elämä ei taida kuitenkaan kenenkään kohdalla olla yhtä voittokulkua, vaikka myönteisen ajattelun kuviot olisivatkin melko hyvin hallussa?
Tietoa netin kautta löytyy, kurssialustoihin ja erilaisiin tempauksiin liittyviä vertaisryhmiäkin, mutta useimmiten jään kummalliseen turhautuneeseen tyhjiöön selaussession päätteeksi.
Onko ratkaisu siis pidättäytyä kokonaan itsepäisistä yrityksistäni löytää kaltaisiani, jakaa peittelemätöntä ja ihmettelevää puhetta julkisessa mediassa? Vai löytyisikö sittenkin pieniä yksiköitä, joissa yhdessäolo ja vapaa ajatustenvaihto voi toteutua virtuaalisesti? Näitä olen nyt ryhtynyt kaivelemaan.
Muovimaailmaan turhautuneena siirryn usein musiikkisivustoille ja uppoudun kuuntelemaan maailman huippusuorituksia tuntikausiksi. Siirryn Youtubelinkkejä pitkin taiteen syövereihin. Ja siunaan tätä jumalaista konetta!
Viimeksi eilen pujottelin kanavalla lukuisien Vissi d’arte versioiden välillä (Puccinin oopperasta Tosca). Miten toisistaan poikkeavia maailmanluokan esitykset olivatkaan niin tulkinnallisesti kuin teknisestikin!
Ylivoimaiseksi suosikikseni nousi Birgit Nilsson loistonsa päivinä. Miten puhdas hänen hopeinen kimalluksensa olikaan kaiken dramaattisuuden keskellä! Kuuntelin Callaksen taidokasta laulua, sekä Anna Netrebkon loistavia musiikillisia kaaria ajalta, jolloin hänen äänessään oli vielä aimo annos nuorekkuutta loistavan uran voittokulun ollessa vasta aluillaan. Kiri Te Kanawan Tosca kuvasti aikuisen naisen pehmeyttä ja uljaasti soivan vaihtoehdon tarjosi myös Cynthia Makris, joka on suomalaisillekin varsin tuttu.
Siirryin auringon laskiessa Jussi Björlingin pariin. Kuunnellessani muistelin taannoista radio-ohjelmaa hänen elämänvaiheistaan. Olin kuulevinani ammatin tuomat paineet eri aikakausilta olevissa äänitteissä. Ei ole varmastikkaan helppoa nousta ilta illan jälkeen lavalle Jussi Björlinginä. Yleisö odottaa aina kuulevansa vain loistokkuutta. Mitä enemmän maine kasvaa, sitä ahtaammalla laulaja on.
Meri heijastaa kesäillan taivaalta punaisen auringonsillan, valo vaipuu hetkeksi ennen sarastusta. Suljen läppärin ja jään katsomaan hämärtyvää maisemaa. Mietin omaa laulajuuttani ja sen paikkaa ammatillisessa ekosysteemissä. Löysin itseäni tyydyttävän vastauksen. Pääsin oman ytimeni äärelle, jolloin viitekehyksen akuutti tarve helpotti. Olennainen löytyykin joskus lähempää kuin tohinassa aina osaa ajatella.
コメント