Kilpailun voittaja

”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?”, parahtaa kollega nähdessään tuoreen laulajanalun tulleen ammatilliselle tontilleen.

”Onneksi olkoon kilpailuvoitosta! Mutta voi voi, taas tuli yksi kilpailija lisää”, totesi naiskollegani tervehtiessään minua tavatessamme ensimmäistä kertaa laulukilpailuvoittoni jälkeen. Hymynkare hänen kasvoillaan oli tulkinnanvarainen.

”Pysyisi tuokin vaan himassaan kakaroitaan hoitamassa”, julisti kolmas laulajatar vuosia myöhemmin. Kollegiaalista kannustustako?

Juuri päättynyt Mirjam Helin laulukilpailu nosti jälleen joukon taitavia nuoria esiin. Oli vuosia jolloin kiinnostukseni kilpailuja kohtaan oli negatiivis-sävytteistä ja suhtautuminen onnistumisiin pidättyvää. Nyt eläydyn onnistumisiin ja tunnen kouraisun sydänalassa, jos suoritus horjuu. Tottavasti heillä on hyvät tukijoukot, ajattelen.

Se on koko ajan takaraivossa - pelko siitä, että hautautuu laulajatarjonnan alle. Moni äitilaulaja uskaltaa tuskin pitää kuukauden mammalomaa, koska jo parin ensimmäisen vaipanvaihdon aikana on alalle vilahtanut kakkavaippojen verran uusia laulajia kilpailemaan niistä harvoista esiintymistilaisuuksista mitä suppealla klassisen laulun kentällä on tarjolla.

Olen itse hypännyt laulurattailta pariinkin otteeseen. Valitsin aikanaan kuusivuotisen vanhempainvapaan jäädessäni kotiin hoitamaan kolmea lastamme, vastoin laulunopettajani suoranaista suositusta. Paluuponnistus olikin sitten sen mukainen.

Tein jakson loppupäässä napakasti töitä äänen ja kontaktien kanssa kaksi vuotta, ennenkuin sain pyristeltyä takaisin työelämään. Kahdeksan vuotta kotirintamalla, poissa urakehityksen rattaista, tarkoittaa tavallaan alkamista alusta.

Elämä on aina valintoja ja omani tuntuvat näillä kilometreillä arvioituna aivan oikeilta. Looginen jatkumo paljastuu vasta riittävän matkan päästä. Pikku virityksiä lukuunottamatta tekisin kaikki isot linjaukset samassa marssijärjestyksessä.

Silti on ajoittain vaikeaa hyväksyä elämäänsä käypänä vaihtoehtona, mikäli tarkastelee sitä ankaran ammatillisesta näkökulmasta. Joskus käy niin, kuten minulle nyt on käynyt, että myöhemmät vaiheet vaativat korjaavia toimenpiteitä.

Tunsin yllättäen, jo kertaalleen laulamisesta luovuttuani, uudelleen pakottavaa tarvetta aktivoida ammatillinen osaamiseni jonkinlaisena joutsenlauluna, myös pedagogisesta näkökulmasta. Löysin innostavan kollegan valmentamaan äänellistä nousuani ja taitavan kirjallisen ohjaajan tekstieni tueksi. Valmennuskoulutus tuli kuin tarjottimella ja tässä sitä mennään!

Elämäni täyttyy parhaillaan kokemusteni kirjaamisesta, äänitteen tekemisestä, sekä valmennuspaketin rakentamisesta. Välillä unohdan, etten enää ole aivan nuori ja ihmettelen, miksi välillä meinaa virta loppua. Vaan minkäs teet, kun henki puhuu!

”Saat sen, mistä luovut”, lausahdus vaatii tarkennusta. Ymmärrän ajatuksen puhtaasti henkisenä irtipäästämisen kehoituksena. Kun lakkaa päkistämästä ja puskemasta väkisin, kykenee ajattelemaan selkeämmin ja toimimaan järkevämmin. Mutta toiminnasta ei voi irrottaa.

Kukaan ei tule hakemaan kotiovelta töihin. Asioita on pohjustettava huolella ja ahkeruudella jatkuvasti . ”Yhden yön menestys” on sekin pitkän jatkumon seurausta, paitsi ehkä tosi-tv:ssä. Tekeminen on edelleen menestyksen edellytys.

Jotta jaksaa kilpailuvoittajan ja ammatillisen kilpailun paineet, pitää olla varsin innostunut asiastaan. Pitää jaksaa ponnistaa niin oman laulajuutensa kuin sen esilletuonnin kanssa. Ja se mielellään hyvillä mielin. Viimeksi mainittu seikka onkin juuri nyt lähinnä sydäntäni. Haluan tuoda julki niitä työkaluja, joista itselleni olisi ollut korvaamaton apu keskellä paineisinta vaihetta laulajan urallani.

Itsensä innostamisen taito omasta voimasta käsin on kullan arvoinen asia. Se ei ainoastaan saa jaksamaan vääntöä tavoitteita kohti, vaan tekee jokaisen päivän tsempistä iloisempaa. On aivan selvää, että suurin osa pyrkimyksistämme karahtaa kiville, siksi toimintakyvyn säilyminen elinvoimaisena vaatii sisäistä voimalaitosta.

Suhtautuminen kanssakilpailijoihin on haaste uran alussa ja varsinkin sen keskivaiheilla, kun tuoretta voimaa puskee alalle. Vaikka kilpailemmekin ahtaalla kentällä samoista töistä, voisimme kuitenkin iloita tarjonnan runsaudesta. Mitä rikkaampi tarjonta on, sitä paremmin yleisö pysyy hereillä ja kenttä liikkeessä, mikä puolestaan on kaikkien toimijoiden etu. Kun fokusoi omaan tekemiseensä, ei ole tarve miettiä muita.

"Nyt vasta näen, miten vimmaista tää kaikki on. Koko kenttä on selviytymistaistelun kourissa hysteerinen." Näin toteaa laulajuuden paineiden puristuksesta kuiville selvinnyt kollegani. Hieman kuin toipuva alkoholisti. Tästä tiedän miten suuri merkitys mentorilla on ja se kannustaa minua jatkamaan uuden intohimoni parissa!

Tilalle astuu välittömästi uusi laulaja jos joku luovuttaa paikkansa jonossa. Aukko täyttyy ennen kuin on edes sulkenut oven perässään. Jos haluaa laulaa muiden lailla, on osattava innostaa itsensä laulamaan. Aina ei lopputulos ole se, mitä eniten halajaa, mutta matka on vähintäänkin kiinnostava.

Laulajan elämä ei todellisuudessa ole kilpailua, vaikka se onkin jatkuvaa kilvoittelua. Kilvoittelijaa odottaa finaalissa onneksi aina ensimmäinen sija!