Resilienssikin voi olla valinta

Säveltäjä Tuomas Kantelisen haastattelussa taannoin puhuttiin luovuudesta ja odotuksista. Hän ehdotti odotusten madaltamista, jopa kokonaan niistä luopumista, jotta voisimme olla tyytyväisiä mikrotasollakin saavutettuihin tuloksiin, mieltä positiivisessa vireessä pitäen ja sen kautta kehittyen.


Tämä on varsin olennaista sisäisen vaativuuden noustessa helposti suorituskykyä hankaloittavalle tasolle. Jos aamun ääniharjoitukset toisinaan luovatkin mielikuvan enemmän ruisrääkän soidinhuudosta kuin kymmeniä vuosia jalostetusta lauluäänestä, ei ole syytä huoleen. Prosessi etenee toistojen myötä, mutta ei lineaarisesti. Jollei kykene hyväksymään keskeneräisyyttä osaamisen joka tasolla, ollaan vaikeuksissa.


Psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula Suomen traumaterapiakeskuksesta puhuu resilienssin vahvistamisesta tunteiden säätelyn ja positiivisen mielenlaadun vahvistamisen kautta. Resilienssiä ei ole syytä sekoittaa stressin sietokykyyn, joka alkaa kehittyä jo sikiöasteella ollen yhteydessä äidin raskaudenaikaisen stressin määrään, hän tähdentää.


Stressin sietokyky on elimistön ja mielen automaattista palautumista tasapainotilaan, kun taas resilienssi on tavanomaista parempaa palautumista ja sietokykyä muutos- ja menetystilanteissa. Kuten resilienssiä, myös stressin sietokykyä auttaa merkittävästi asenne, painottaa Poijula.


Meihin liittyy odotuksia ulkomaailman suhteen, koemme ulkomaailman odotuksia itsemme suhteen ja lisänä on vielä itse itsellemme asettamat odotukset. Paine näiden suhteen riippuu siitä kuinka paljon keskitymme eri odotusten täyttämiseen, mihin olemme tässä suhteessa oppineet ja mitä olemme harjoitelleet eniten tähänastisessa elämässämme.


Ulkopuolisiin odotuksiin liittyy toki olennaisia kasvatuksellisia ja koulutuksellisia perusvalmiuksia, jotka ovat yhteiskunnalliselle toimintakyvyllemme suotuisia. Paljon odotuksista on kuitenkin keinotekoisia ja olemme itse vastuusta niihin vastaamisen laadusta. Toisten meihin asettamien odotusten täyttämisen kierre on loputon, mikäli pyrimme niiden kautta lunastamaan muiden hyväksyntää.

Kun kasvuvaiheessamme jokin viesti kasvattajan ja kasvatettavan välillä ei ole kohdentunut oikein, saatamme hakea kuittia pitkälle aikuisuuteen. Alamme käyttäytyä tuomitsevasti itseämme kohtaan juostessamme ulkopuolisten odotusten oravanpyörässä. Tällöin asetamme myös odotukset muiden suhteen korkealle, mikä heijastuu edelleen kanssakäymisessämme ja määrittää mahdollisuuksiamme edetä elämässä toivomaamme suuntaan.


Poijula kannustaakin positiivisen mielenlaadun vahvistamiseen. Hän vakuuttaa, että voimme asennoitumalla vaikuttaa tilanteeseemme. Huolimatta siitä, että positiivisuuden voimaa ajattelun tukena koitetaan aika ajoin yleisessä keskustelussa mitätöidä, Poijula sanoo optimismin auttavan eteenpäin elämässä, kun pessimismi puolestaan altistaa masennukselle. Poijula sanoo myös, että ihminen suuntautuu toiseen näistä ajattelumalleista kahdeksaan ikävuoteen mennessä, jolloin vanhempien esimerkki on merkittävä kehityksen kannalta.


Ollessani vuosia sitten luovuuskurssilla, luin tutkimustuloksesta, josta kävi ilmi, että välittömästi suunnatessamme katseemme palkintoon, olemme tuomittuja epäonnistumaan prosessissamme. Jos siis tähtäämme alusta asti lopputulokseen, suorituksemme heikkenee. Palkinnon tavoittelu nostaa sisäistä vaatimustasoa toimintaa haittaavasti.


Vaatii kyllä mielenlujuutta olla tavoittelematta palkintoa, vaikka pyrkiikin etenemään kohteen suuntaan. Kuitenkin itse prosessiin uppoutumalla saavutamme parhaan tuloksen. Prosessin edetessä tekemisen juurille toistuvasti palaaminen varmistaa onnistumisen. Palaaminen niihin toimintaa ohjaaviin tekijöihin, joka alun perin johtivat menestykselliselle polulle.


Kun tulee vastoinkäyminen, reagoitko vihastumalla, pakenemalla vai luovuttamalla? Vai pystytkö kohtaamaan asian ja näkemään sen isommassa perspektiivissä? Resilienssissä ei ole kyse pelkästään välittömästä reagoinnista, vaan myös muutokseen sopeutumisesta ja vaikeuksista palautumisesta, sanoo Poijula ja toteaa edelleen, että tärkein resilienssiin vaikuttava tekijä on toivo, kyky ajatella tulevaisuudesta positiivisesti. Stressin ja tunteiden säätely auttavat vaikeiden aikojen läpi.


Edellä kuvattu selittää minua vuosikymmeniä ihmetyttänyttä asiaa: miksi ihmeessä asetan itseni jatkuvasti laulajuuden haasteille alttiiksi, huolimatta varsin harvassa olevista selkeistä ja isoista onnistumisen tunteista? Tuomas Kantelisen ehdottamat mikrotason onnistumiset, sekä Soili Poijulan esiin tuoma toivo tulevaisuuden suhteen ja positiiviseen ajatteluun pyrkivä mieli vastaavat kysymykseeni.


Seuraavassa vielä Soili Poijulan vinkkejä vanhemmille lapsen resilienssin vahvistamiseksi: Vahvista tunnetta johonkin kuulumisesta, löhöilkää yhdessä, kehittäkää perherituaaleja – kävely, sunnuntailounas tms, uskalla olla spontaani ja utelias, rakasta lastesi erilaisuutta, ota käyttöön perhedemokratian tilalle vanhempien hyväntahtoinen diktatuuri, opeta itsetunnon taitoja – kehu, osaa olla eri mieltä, ole luotettavan ennustamaton. Tämä kaikki on toivottavaa, mutta ei aina mahdollista, Poijula toteaa.


Meillä on kaksi loistavaa työkalua muuttaa asenteitamme: tiedostaminen ja tunteet. Kun vielä muistamme, että muutos ei aina tarkoita kaiken haitallisen poistamista, vaan parempien ajattelumallien lisäämistä, saattaa olla helpompi lähteä liikkeelle.

Olemme vain yhden ajatuksen päässä paremmasta vaihtoehdosta, kuten idolini Anders Haglund toteaa.


Lisää Soili Poijulan ajatuksia voi lukea terve.fi lehden 1/2019 artikkelista ”Resilienssiä voi opettaa lapsillekin”, kirjoittanut Anna-Maija Lippu.

© Margit Westerlund, Opera Singer. 

+358 50 584 9296