Somekinastelu


”Mikä avuksi, kun älämölö ja riita valtaavat tilaa nettikeskusteluissa? Miksi perättömät ja tarkoituksella harhaanjohtavat tiedot leviävät netissä? Onko syytä olla huolissaan siitä, että mielipiteitä perustetaan hataran tiedon varaan?” Näin kysyy Matleena Ylikoski artikkelissaan someraivosta jo puolentoista vuoden takaa. (https://yle.fi/uutiset/3-8711228)


Haastateltava, yhteisöviestinnän professori Vilma Luoma-aho vastaa:”Vihaisen nettiesiintymisen taustalla on ihmisen perustarve tehdä sitä mitä muutkin ja kuulua ryhmään. Meillä on kova tarve saada hyväksyntää, tarvitsemme sitä paljon enemmän kuin saamme”.


Aihe on jatkuvasti yhtä ajankohtainen. Keskustelupalstat ovat muuttuneet yhä enemmän solvausfoorumeiksi, tyhjänjauhamiseksi ja egobuustiksi. Huomiosta paitsi jäämisetkö hiertävät kengässä ja se on kostettava näpäyttelemällä niitä, joilla vaikuttaa olevan oma homma hanskassa, tai jotka muuten vain hyväntuulisina taapertavat tätä arkista matkaa?


Tältä ainakin tuntuu, kun seuraa somekeskusteluja, jotka eivät kulje eteen eikä taakse. Pahimmassa tapauksessa olet itse mukana fiidissä, tai pahimmillaan jopa käynnistänyt aiheen, joka ei jollekin sovi. Koitat sitten tuskaisena kiemurrella irti kieltäsi purren, jotta pääsisit mahdollisimman vähin vaurioin eroon inttäjistä.


Vielä jokin aika sitten kuuluin itsekin säännöllisesti inttäviin. Halusin väen vängällä perustella oman kantani tilanteessa kuin tilanteessa ja saada vastahankaan ajattelijan puolelleni loputtomalla motivoinnin kieputuksella. En siksi, että useinkaan halusin torpata toisen, vaan puolustaakseni omaa kantaani, joka tuli kerta toisensa jälkeen torjutuksi. Tämä luonnollisesti lisäsi kierroksia ja keskustelu päättyi useimmiten kaaokseen.


Kärsin joka kerran suunnattomasti, kun joku koittaa vetää mattoa jalkojeni alta, useimmiten lukemalla viestejäni kuin piru raamattua. Ja näinhän nyt kävi jälleen aivan yllättäen eilen. Koitin vilpittömästi ja tarkasti valaista itselleni merkityksellistä asiaa henkilölle, joka ei halunnut tulla asiassa valaistuksi. Jäin pahan kerran roikkumaan hirteen korkean asennemuurin kylkeen.


Koskahan oikein opin, että jonkun uskomuksia vastaan taisteleminen on totaalisen turhaa? Ei auta selittää, vaikka asenteet olisivat kuinka harhaisia tahansa. Tajuttuani oman motiivini mielettömyyden (minun ei tarvitse todellakaan parantaa koko maailmaa, tai miellyttää kaikkia) ja sen, että joskus ei mikään motiivi ole riittävä, päätin irtaantua viimeisimmästäkin keskustelista, johon tunsin infernaalista vetoa, mahdollisimman vähin äänin.

Minulla on tukihenkilö, joka on ottanut asiakseen uskollisesti varoittaa, milloin huomaa minun uiskentelevan vesissä, jossa näkee koukut ympärilläni. Nyt hän ei millään ehtinyt kehiin ja soppa oli valmis. Hänen ansiostaan tunnistan nykyään useimmiten sudenkuopat jo itsekkin ja kykenen pidättäytymään. Tätä on harjoiteltu hartaasti! Olisinpa vaan eilenkin kyennyt!


Some on nykyajan Hyde Park Corner! Tai ah niin ihana Kansanradio. Siellä on kaikilla suunvuoro ja hyvä niin. Kaikkien kanssahan ei tarvitse alkaa juttusille, ja parempi olisikin useimmiten pidättäytyä! On kuitenkin sääli, että keskusteluhalut rajoittuvat syyttelyn ja henkilökohtaisuuksiin menemisen pelosta. Vain samalla lailla vihaiset kukoistavat somessa.


Eriävän mielipiteen esittämisen ja vastaanottamisen taitoa olisi hyvä opettaa kouluissa jo mahdollisimman varhaisesta. Älykäs retoriikka, joka ei mene henkilökohtaisuuksiin, vaan argumentoi perustellusti ja syyttämättä tai toista mollaamatta, on miltei taiteenlaji ja valitettavan harvinaista.


Toinen tärkeä oppialue olisi tunnetaidot - omien tunteiden tunnistamisen taidot. Sanojen valitsemisen taito niin, että osaisi puhua vain ja ainoastaan itsensä kautta. Kun näihin yhdistyisi vielä integriteetin kunnioittaminen, oltaisiin melko lähellä sivistyneen kommunikoinnin perusteita, jossa olisi havaittavissa jopa hyväksynnän ja kuulluksi tulemisen havinaa.


Tunteet ovat automaatio ja ne ovat tärkeitä viestejä siitä, missä vaikkapa energiasyöpöt luuraavat. Kaikki tunteet eivät voi olla positiivisia, selvä tämäkin. Mutta se, että vastakkaiset mielipiteet kaadetaan egohuuruissa kuin keskiajalla likasanko ikkunasta kadulla kulkijoiden niskaan, ei ole hyväksyttävää. Vaikka naamakirjassa ollaan mukana omalla profiilikuvalla, koneen välityksellä mielipiteiden viskominen ja toisten mielipiteiden mitätöinti on luvattoman helppoa!


Minä pitäydyn jälleen vastaisuudessa visusti erossa väittelyistä, ne eivät kerta kaikkiaan ole minua varten! Kommunikaation energialla kun on väliä oman energian kannalta. Turha päästää tuiki tuntemattomia tai vähän tutumpiakaan ihon alle hämmentämään. Vastuu tästä on tietenkin henkilöllä, joka näkyy peilistä hampaita harjatessa.


Tässä vielä pieni tsekkilista Vilma Luoma-aholta avuksi oman kommentoinnin arviointiin:

Miksi minä haluan sanoa tämän asian täällä? Kenen toivon lukevan tämän? Mitä toivon, että he minusta ajattelevat? Jos minun kaverini kirjoittaisi tämän, mitä itse ajattelisin hänestä? Mitä tästä seuraa, missä kontekstissa tätä voidaan tulkita? Missä asemassa olen, missä tehtävässä? Ketkä minua seuraavat? Jos sanon näin, viekö se heidän maailmaansa eteen- vai taaksepäin? Tuoko tämä positiivista vai negatiivista lisää tähän suureen verkkoyhteiskuntaan?



68 views

© Margit Westerlund, Opera Singer. 

+358 50 584 9296