Taiteilijan tulee piirtyä esiin taiteen kautta, ei taiteenteon tuoksinassa. Tätä prosessia on kiehtovaa tarkkailla. Kuulijana haluan päästä surfaamaan inhimillisistä kahleista vapailla aalloilla.
Joskus esityksestä kuitenkin paljastuu ”vaaran merkkejä”, jolloin huolestuneisuus kasvaa ja taiteen kokeminen häiriintyy. Tarkkanäköinen kuulija voi erottaa hienoisista vivahteista, millä tolalla taiteilijan oma voima on, miten hän taiteensa kanssa pärjää ja itseensä suhtautuu. Visuaalinen efekti ottaa niskalenkin auditiivisesta.
Tämä liittyy osittain taiteilijuuden elinkaareen. Voimallista nousua saattaa seurata jyrkkä lasku, riippuen taiteilijan henkisestä kantista ja ulkoapäin tulevista paineista. Joka tapauksessa tämä voi nousta niin vahvasti etualalle, että itse taide jää kakkoseksi ja ryhdymme kuulemaan puutteita sen sijaan, että vapautuisimme nauttimaan koko kattauksesta.
Taiteilijan vaikea työ on tarjota kuulijalle vapaan kokemisen vaihtoehto. Se, esittelemmekö taiteilijana vahvuuksiamme tai heikkouksiamme, olemmeko selviytyjiä vaiko toiveikkaita heittäytyjiä, vaikuttaa vapautuneeseen kuulokuvaan. Vasta kun itse tekninen suoritus on riittävän vahvalla pohjalla, on taiteilijalla mahdollisuus päästää irti persoonan kahleista ja kuulijalla mahdollisuus keskittyä pelkästään taiteeseen.
Taiteilijan persoonan tulisi parhaassa tapauksessa kanavoitua ainoastaan musiikin ilmaisun kautta. Hänen itsensä - pelkojensa ja toiveidensa on tultava pois taiteen tieltä, tavoitteenaan olla ”näkymätön”. Näin tapahtuukin kaikkein suurimpien kohdalla. Emme koe heidän suuruuttaan habituksen kautta, vaan ainoastaan kuulokuvan kautta.
Tästä on vaikea puhua kollegiossa, koska asia kolahtaa niin helposti itse kunkin kohdalla arkaan paikkaan. Totuuden kuuleminen on taiteentekijän elinvoimaisuuden kannalta varsin haastavaa. Kollegana on turha mennä töräyttämään toiselle yhtään mitään.
Vain oikean mandaatin omaava voi lausua julki persoonaan kohdistuvan puutteellisen asian, olkoonkin, että se voi olla lausumattomana useankin tiedossa. Vain harva pedagogikaan on havainnossaan tai sanoissaan niin viisas, että vastaanotin kykenee virittymään taajuuksille ja päästään kehittämään tätä taiteilijuuden osa-aluetta.
Korjausliikkeiden tekeminen on ison työn takana. Pitäisi tarttua taustalla vaikuttaviin persoonallisuuden ja uskomusten ”mustiin aukkoihin”. Usko voi toisinaan loppua jo ennen kuin on päästy edes alkuun. Vaatiikin palautteen antajalta miltei ”seitsemän jesuiitan viekkautta”, jotta asiaan voi puuttua.
Tämä on kuitenkin taiteilijuuden ydintä ja ”puhtaan” esittävän taiteen edellytys. Siksi siitä olisi kyettävä puhumaan, ennenkuin taiteilijan kohdalla on liian myöhäistä. Pitää kyetä nostamaan asia pöydälle, koska asioille voi tehdä aina jotain!
Laulajien koulutuspolulla on monta kohtaa, jossa prosessi voi häiriintyä. Jatkuva suurennuslasin alla oleminen on siksikin välttämätöntä. Kouluttajaksi ei koskaan riitä yksi esikuva, eikä pelkästään instrumentin hallintaan suuntaava koulutus. Prosessin ei tulisi myöskään koskaan lakata koko pitkällä taiteilijuuden matkalla.
Kun kuulijana istun pulssini kontratessa musiikkiin ja hengitykseni virratessa esteettä rennon kehon lävitse, tiedän olevani vapaassa taiteen virrassa. Sen aikaansaaminen on omankin taiteilijuuteni loppumaton tavoite, johon tulen todennäköisesti aina tarvitsemaan ja käyttämään ulkopuolisia apuja.